maanantai 30. syyskuuta 2013

Yhdistyksemme on mukana viemässä keltaisen nauhan sanomaa!


Hevosilla on jo vuosia käytetty punaista väriä hännässä kertomassa muille ratsastajille että hevonen saattaa potkia, eikä sitä kannata ohittaa liian läheltä. Nyt samaan ajatukseen perustuva, koirien keltainen nauha on valtaamassa myös Suomen.


Usein koiranomistajat, erityisesti pentuineen, kohtaavat päivittäin lenkkeillessään koiraihmisiä jotka päästävät koiriaan liian lähelle. Tämä aiheuttaa erityisesti ongelmia juoksuisten, rähjäävien ja koulutukseltaan keskeneräisten koirien omistajille. Tuntuu epäkohteliaalta sanoa että tutustuttaminen ei ole juuri nyt mahdollista.

Pistämällä koirasi hihnaan, pantaan tai vaikkapa valjaisiin keltaisen nauhan tai huivin kerrot kohteliaasti vastaantuleville koirakoille että tarvitset tilaa eikä tutustuminen hihnassa ole tällä hetkellä mahdollista.

Syitä keltaisen nauhan pitämiseen on monia; koiran arkuus, agressiivisuus, remmirähjääminen, juoksut, sairaudet tai koulutuksen alla oleville koirille keltainen nauha on oiva tapa pitää vastaantulijat hieman kauampana.

Keltainen nauha kampanjana ei ole enää uusi, mutta ei kauhean tunnettu omalla paikkakunnallamme. Yhdistyksemme haluaa olla osa tätä kampanjaa viestin viejän muodossa. Toivottavasti mahdollisimman moni kuulee ja saa avun keltaisen nauhan sanomasta :)!


Ylläolevaa kuvaa saa ja pitää jakaa kaikkien koiraihmisten keskuudessa. Kuvan täysikokoisena voit tulostaa myös kotisivuiltamme -pdf muodossa ja jakaa omalla paikkakunnallasi näkyviin paikkoihin.

Keltaisia nauhoja on saatavilla veloituksetta yhdistyksen tuotepisteeltä
Lahja- ja lemmikkitarvike Unessan tiloista os. Keskuskatu 46.

Lue lisää: http://gulahund.se/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti