tiistai 14. toukokuuta 2013

Näyttelykurssin käytäntö alkoi!

Viikko takaperin käytiin asioita paperilla ja eilen päästiinkin kokeilemaan itse käytäntöä. Sää helli ja kurssilaisilla oli läksyt hyvin hallussa!;)

Aivan alkeista lähdettiin liikkeelle. Ensin katsottiin jokaiselle koiralle yksitellen näyttelyhihna oikeaan paikkaan. Kun hihna löysi tiensä korvien tyveen, eikä se tuntunt koirasta epämukavalta, siirttyttiin hampaiden katsomisen harjoitteluun. Joillekin koirille tämä on melko haastavaa, siksi aloitimmekin kevyestä silityksesta huuliin ja kuonon alueelle. Tästä etenimme, jokainen omaa vauhtiaan, huulien nostoon ja hampaiden katsomiseen. Porukka etenikin niin vauhdilla, että pääsin itsekin kurkkaamaan jokaisen koiran suuhun. Tämä kurssin koirat ovat niin avoimia ja vastaanottavaisia, että pääsimme harjoittelemaan jo "tuomarin" tunnusteluakin! Treenikertaan sisältyi myös koiran asettelun ja käsittelyn harjoittelua; kuinka mitäkin koiraa kannattaa asetella, mikä on se oikea asento ja mitä tehdä jos koiralla on tapana istahtaa usein. Pääsimme käsiksi myös ravin alkeisiin. Jokainen löysikin hienosti itselleen sopivan vauhdin, jolloin koiran saa ravaamaan kauniisti. Paljonhan saatiinkin tunnissa aikaiseksi! Päätteksi annoin vielä jokaiselle henkilö- ja koirakohtaisen läksyn seuraavaa kertaa varten.
Näin aktiivisilla ohjaajilla täältä on tulossa kunnon kehäkonkareita!;)


Terkuin Siru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti