tiistai 28. tammikuuta 2014

Valjakkoharrastaja rakastaa talvea!

Mutta voi itku miten surkea talvi meillä on tänä vuonna ollut tuon lumen suhteen! Tätä talvea odotimme tosi innoissamme. Sirius olisi vihdoin sen ikäinen, että saisi iskeä molemmat koirat ihanan puisen pikkurekeni eteen ja voisi haaveilla jo vähän pidemmästä matkasta. 
Yksi haave tälle talvelle oli ajaa yöllä kuutamon valossa jokuset kilometrit ja paistella laavulla makkarat - haaveksi taitaa jäädä. Eilen olimme viimeksi vetuuttamassa koiria ja reen jalakset ovat melko repaleilla.. Lunta vaan ei ole tarpeeksi!

Vaikka lunta ei olekkaan paljon ei kirjoittajan mielestä ole mitään kauniimpaa kuin suomen talvi. Kameraa ulkoiluttaa hyvällä mielellä pastellin sävyisessä maisemassa taltioimassa ruutuja ja ulkoilu raikkaassa ilmassa kauniin luonnon keskellä ei voi muutakun piristää mieltä.


Vetoharrastus on mahtava harrastus joka tempaa mukaansa - suosittelen kokeilemaan!
Parasta vetoharrastuksessa on mielestäni ehdottomasti talvella reen ajaminen mutta voit kuitenkin vetuuttaa koiraa pulkalla, potkukelkalla, suksilla.. Sulanmaan aikaan meillä on käytössä kolmipyörä mutta vetuuttaminen onnistuu vaikka esimerkiksi ihan polkupyörällä tai miltäs canicross kuulostaa?

Valjakkokoirista puhutaan koiramaailman huippu-urheilijoina, valjakkourheilu lajina vaatii koiralta optimaalista rakennetta ja hyvää työmoraalia. Huippu-urheilijalla pitää olla hyvät varusteet, sekä sen oikeanlaisesta ravinnosta ja lihashuollosta on pidettävä huolta.
Vaikkei sinulla olisikaan rekikoiria valjakollinen ja tavoitteita ajaa kymmenien tai satojen kilometrien lenkkejä tulee vetoharrastuksessa olla kuitenkin ennenkaikkea oikeat välineet.




Tässä muutama vinkki vetoharrastuksen aloittamiseen:

Ethän vetuuta liian nuorta koiraa jonka luusto vielä kehittyy. Valjaiden totuttamisen ja kevyen vedon harjoitukset voi aloittaa n.6kk ikäisen pennun kanssa.

Koira ei koskaan saa vetää taakkaa kaulapannalla! Hanki asianmukaiset vetovaljaat. 
X-back on yleisin käytetty valjasmalli rekikoirilla. Tukeva selkäristikko varmistaa, että valjaat istuvat oikein ja pysyvät paikoillaan. Valjaiden rakenne varmistaa, että kuorma jakaantuu tasaisesta ja näin työskentely valjaissa on koiralle mukavempaa ja turvallisempaa.  X-back valjaita voidaan käyttää myös koirahiihdossa, koirajuoksussa ja koirapyöräilyssä.

On erittäin tärkeää, että valjaat ovat oikean kokoiset ja istuvat koirallesi oikein. Yleisin virhe on ostaa liian suuret valjaat. Koira saattaa kipeytyä työskennellessään liian pienillä tai isoilla valjailla.

Muista hankkia vetoliina jossa on jousto. Vetonarun jousto poistaa etenkin ristiselkää kuormittavia äkkinykäyksiä, sekä ennaltaehkäisee selkävaurioiden syntyä.

Koirahiihtoon ja -juoksuun suosittelen myös oikeanlaista vetovyötä.

Kun oikeat varusteet on hankittuna ei muutaku harrastamaan! Muistathan kannustaa ja palkita koiraa!
Älä vaadi koiralta liikaa - aloita lyhyillä pätkillä ja lopeta siten että koiralle jää vielä intoa.
Voit käyttää aluksi "jänistä" koiran edellä. Esimerkiksi ystäväsi voi olla edellänne pienen matkan päässä palkan kanssa.

On hyvä opettaa koiralle peruskäskyt joita voi harjoitella jo hihnalenkillä, lisää vinkkejä kouluttamiseen löydät täältä: http://siperianhusky.net/koulutus.htm



Yhdistyksen vuosikokous pidettiin lauantaina 25.1 ja toimihenkilöiden sekä hallituksen pakka koottiin uudelleen. Olen siis yksi yhdistyksen perustajajäsenistä ja toimin viime vuonna rahastonhoitajana, valokuvaajana, webmasterina, kaupan vastaavana sekä alkukaudesta jäsensihteerinä. On aivan mahtavaa, että olemme saaneet mukaan lisää innostuneita tyyppejä niin hallitukseen kuin toimihenkilöihin - lämpimästi tervetuloa kaikki mukaan - tulevasta vuodesta tulee varmasti mahtava :) 
Olen myös innoissani siitä, että oma "työtaakkani" keveni huomattavasti. Täysipäiväiset valokuvausalan opintoni sekä työt haukkaavat todella suuren osan arjestani tällä hetkellä joten oli mukava luopua osasta tehtävistäni.
Käykäähän tutustumassa uusiin kasvoihin: www.kankaanpaankoiraharrastajat.com/toimihenkilot

Vauhdikasta vuotta 2014 kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti